020 595 5000 info@autonrengasliitto.fi

Renkaiden kunto on parantunut, mutta talvirenkaita kesäaikaan näkyy yhä useammin

  • 26.9.2022

Viime viikolla päättynyt Rengasratsia kertoo myönteisen rengaskehityksen jatkuvan Suomessa. Samalla suurta hämmästystä herättävät vuodenaikaan nähden suuri talvirenkaiden määrä ja joka kymmenennellä autolla esiintyneet huomattavan matalat rengaspaineet. Aiempaa useampi kuljettaja ajaa talvirenkailla myös kesällä. Viime viikolla päättyneen Rengasratsia-turvallisuuskampanjan tarkastuksissa noin 5,6…

Lue lisää

Runsaat talvirenkaat syyskuussa ovat mysteeri

  • 15.9.2022

Rengasratsian ensimmäisten tulosten mukaan suomalaisten autojen rengaskunto jatkaa paranemistaan. Samalla huolta herättää viime vuoteen verrattuna kaksinkertaistunut talvirenkaiden määrä. Vetisillä syyskeleillä talvirenkaat kasvattavat jarrutusmatkoja ja vesiliirron riskiä. Kun liikenteen turvallisuuskampanja Rengasratsia on edennyt puoliväliin, suomalaisautojen rengaskunto saa kiitettävän arvosanan. Viidellä vertailupaikkakunnalla…

Lue lisää

Rengasratsiat käyntiin hyvässä hengessä ja hyvässä säässä

  • 12.9.2022

Ensimmäisenä päivänä vastaan tuli enimmäkseen hyväkuntoisia renkaita, mutta ilman liikennevirhemaksuja ei Helsingissä sentään selvitty. Alkaneella viikolla ratsiat jatkuvat Porissa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Liikenneturvallisuuskampanja Rengasratsia käynnistyi maanantaina renkaiden kuntotutkimuksilla Helsingissä. Viime vuoden sateisen viiman sijaan renkaita saatiin tutkia kuulaassa syysauringossa.…

Lue lisää

Sateiset tiet vaativat renkailta syviä uria

  • 8.9.2022

Rengasratsia starttaa tulevalla viikolla uudessa paikassa Helsingin Vauhtitiellä. Liikenneturvallisuuden tiedotuskampanjassa valistuksen ohessa pääpaino on renkaiden urasyvyydessä, sillä syksyn märillä keleillä vain syvät urat auttavat pitämään tehokkaasti renkaan tiessä. Kun syksyn sateiset kelit saapuvat, yksi turvavaruste tien päällä on ylitse muiden:…

Lue lisää

Kutsu medialle: Ratsaa renkaasi tänäkin syksynä ajoissa!

  • 24.8.2022

Perinteikäs turvallisuuskampanja Rengasratsia tuo jälleen viikolla 37 rengaskuntoa tutkivat mittauspisteet teiden päälle. Kutsumme median edustajat seuraamaan, vieläkö renkaiden kunto jatkaa paranemistaan. Huonot uutiset ensin. Suomen teillä ajaa yli 350 000 autoa, joiden renkaat eivät täytä turvasuosituksia. ”Suomalaiskuljettajat ajavat jatkuvasti yhä paremmilla…

Lue lisää

Syksyn tärkein turvavaruste autoissa eli renkaat entistä paremmassa kunnossa

  • 23.9.2021

Rengasratsia-turvallisuuskampanjassa huonokuntoisia renkaita ja kesäkeliin sopimattomia talvirenkaita havaittiin edellisvuosia vähemmän. Huomautettavaa sen sijaan löytyy matalista rengaspaineista. Laittamalla ne kuntoon säästettäisiin rahaa ja ympäristöä. Suomalaiset ajavat aiempaa parempikuntoisilla renkailla. Asia selviää viime viikolla eri puolilla Suomea järjestetyn Rengasratsia-turvallisuuskampanjan tuloksista. Rengasratsia järjestettiin…

Lue lisää

Korona-aika on parantanut autonrenkaiden kuntoa

  • 17.9.2021

Turvallisuuskampanja Rengasratsian tarkastuspisteille on kolmena ensimmäisenä päivänä ajanut huonokuntoisilla renkailla vain 6,6 prosenttia autoilijoista. Huonokuntoisten renkaiden määrä on puolittunut kymmenessä vuodessa. Suomalaiset ajavat aiempaa parempikuntoisilla renkailla, osoittavat Rengasratsian ensimmäiset havainnot. Kun turvallisuuskampanjassa oli tutkittu renkaiden urasyvyyksiä viikon 37 maanantaina, tiistaina ja…

Lue lisää

Tänään alkava Rengasratsia tutkii, selviävätkö suomalaisten renkaat syksyn sateista

  • 13.9.2021

Joka syksy poliisi kirjoittaa yli 400 liikennevirhemaksua puutteellisten renkaiden takia. Yhä useamman kuljettajan olisi syytä opetella ratsaamaan renkaansa itse, sillä hyväkuntoiset renkaat ovat liikenteessä yksi tehokkaimmista turvallisuustekijöistä. Rengasratsia-turvallisuuskampanja pyörähtää tänään käyntiin koko maassa. Kampanjassa tutkitaan autojen renkaiden urasyvyyksiä sekä rengaspaineita. ”Sekä…

Lue lisää

Rengasratsia palaa syksyllä tien päälle

  • 28.7.2021

Oikealle ja ymmärrettävälle rengastiedolle on tarvetta, sillä suuri osa autoilijoista ei tiedä, kuinka hyvä- tai huonokuntoisilla renkailla he ajavat. Syyskuussa teillä näkyvä Rengasratsia selvittää, miten korona-aika on vaikuttanut tunnollisten suomalaisten renkaisiin. Kun syyskuussa viikolla 37 rengasratsia taas pyörähtää käyntiin, ilmestyvät…

Lue lisää

Rengasratsia: Huono rengas on yleinen mutta huonosti tunnettu riskitekijä tien päällä

  • 16.9.2020

Oikeaa ja helposti ymmärrettävää rengastietoa tarvitaan edelleen, sillä suomalaiset ajavat kohtuullisen hyvillä renkailla, mutta huomioivat renkaiden turvallisuusriskit huonosti. Rengasriskeissä korostuvat muutenkin onnettomuusaltis nuorten kuljettajien ryhmä Viime viikolla järjestetty Autonrengasliiton, Liikenneturvan ja poliisin Rengasratsia-rengasturvallisuuskampanja tuli tarpeeseen, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora sanoo.…

Lue lisää
  • 1
  • 2
Haku