Riittävät rengaspaineet ja huolellinen jälkikiristys ovat resepti turvalliseen juhannusliikenteeseen
Renkaiden jälkikiristys on nopea toimenpide, joka säästää isolta vahingolta. Lomaliikenteeseen lähtiessä on syytä tarkastaa myös…
Kun kaunis alkutalvi vaihtuu sateiden myötä pääkallokeliksi, ei vilkkaassa joululiikenteessä kuluneiden talvirenkaiden pito enää riitä. Uudet talvirenkaat ovat turvallinen joululahja, jonka ehtii vielä hankkia ennen joululiikenteeseen lähtemistä.
Ensin pakkasta, sitten räntää ja vettä. Sen jälkeen taas pakkasta. Se on yhdistelmä, joka tekee tieolosuhteista liukkaat ja äärimmäisen vaativat.
”Nyt jos koskaan joululiikenteessä vaaditaan talvirenkaalta hyvää kuntoa ja pitoa sekä kuljettajalta rauhallista joulumieltä”, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora tiivistää.
Pohjois-Suomessa ja maan sisäosissa sääolot jouluviikolla ovat tasaisen talviset. Erityisesti Etelä-Suomessa, missä liikennemäärät ovat suurimmat, vaihtelevat keliolosuhteet edellyttävät kuljettajilta tavallistakin suurempaa huolellisuutta ja varovaisuutta.
”Kun ensin on paljon lunta, sen jälkeen tulee vettä ja sitten taas pakastaa, teiden pinnat ovat todella liukkaat.”
Tärkeimmät turvavarusteet liukkaalla ajamiseen ovat riittävän hyväkuntoiset talvirenkaat. Renkaat on hyvä tarkastaa mahdollisimman pian ennen matkaan lähtemistä.
Talvirengas on tarpeellinen joululahja
Talvirenkaiden tarkastuksen voi aloittaa urasyvyyden mittaamisella. Tieliikennelain mukaan talvirenkaan urien on oltava vähintään 3 mm syvät, mutta yleisenä turvarajana pidetään noin 5 mm urasyvyyttä. Silloin rengas toimii, kuten on suunniteltu.
”Urasyvyys korostuu erityisesti nytkin saapuvassa loskasäässä. Matala ura ei kykene poistamaan loskaa tien ja renkaan välistä, jolloin hallitsemattoman loskaliirron riski kasvaa.”
Turvarajaa matalammilla urilla on noudatettava äärimmäistä varovaisuutta ja sovitettava ajoa tavallistakin enemmän olosuhteisiin. Turvallisin ratkaisu on vaihtaa kuluneet talvirenkaat uusiin nyt.
”Uudet talvirenkaat ovat mitä parahin joululahja, jonka ehtii hyvin vielä nyt hankkia ennen joululiikenteeseen lähtöä. Näin sesongin ulkopuolella rengasliikkeissäkin on hyvin aikaa palvella asiakasta nopeallakin aikataululla.”
Nastarenkaista on syytä tarkastaa myös nastojen määrä. Jos nastoista on irronnut yli 25 prosenttia, joutavat renkaat vaihtoon.
Rennolla asenteella, rennolla aikataululla
Riittävästi aikaa, ja vielä vähän lisää aikaa, on paras resepti tien päälle.
”Pakkaamiset ja muut valmistelut kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, jolloin lähdöstä ja myös ajosta jää tarpeeton stressi pois.”
Aatto osuu tänä vuonna lauantaille. Suurimmat ruuhkat menoliikenteessä ovat odotettavissa perjantain iltapäivälle. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa matkaan lähteä suurimpien ruuhkien ulkopuolella.
Tien päälle on hyvä varustautua lämpimillä vaatteilla, juotavalla ja purtavalla, sillä hätätilanteessa tai auton vikaantuessa apua voi joutua odottamaan.
”Toivotamme kaikille rauhallista joulua ja rentoa joulumieltä. Jätetään kiire kotiovelle ja ajellaan rauhassa, niin jokainen pääsee turvallisesti perille.”
Varaudu ja tarkasta