skip to Main Content
+358 20 595 5000 info@autonrengasliitto.fi

Autonrengasliittoa johdetaan Tuurilla ja numeroilla

Autonrengasliiton tuoreella puheenjohtajalla Teemu Tuurilla on yksi tavoite ylitse muiden.  Hän haluaa rakentaa liiton, jossa eri kokoiset yritykset kokevat saavansa jäsenyydestä monipuolista hyötyä ja tukea arjen työhön.

Autonrengasliittoa johdetaan tuurilla, mutta onneksi isolla T-kirjaimella. Keväällä Autonrengasliiton uutena puheenjohtajana aloitti rengasliike Vianorin toimitusjohtajana tunnettu Teemu Tuuri.

Tuurin lisäksi tarvitaan myös tietoa. Testataanpa: tiedätkö, paljonko omissa kesärenkaissasi on kulutuspintaa?

”Tuo on helppo, kesärenkaissani on urasyvyyttä vielä 6 millimetriä. Voi kyllä olla, ettei itse tulisi tarkastettua, mutta renkaanvaihdon yhteydessä se juuri katsottiin puolestani. Se on yksi esimerkki pienestä mutta tärkeästä rengasalan palvelusta, Tuuri sanoo.

Vuonna 1944 perustetun Autonrengasliiton tärkeimpiä tehtäviä on rengasalan edunvalvonnan ohessa oikean ja luotettavan rengastiedon jakaminen autoilijoille sekä jäsenyritysten kouluttaminen.

”Vuosien myötä olen oppinut, että rengasala on ennen kaikkea palveluliiketoimintaa. Niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaidenkin odotukset kasvavat, ja liitossa haluammekin tukea jäseniämme luomaan yhä helpompaa palvelua erilaisille asiakkaille.”

Tuuri muuttaa numeroiksi kaiken minkä voi

Rengasala on Tuurille hyvin tuttu, niin myös Tuuri rengasalalle. Hän aloitti vuonna 2004 Vianorilla sisäisenä tarkastajana ja hyppäsi toimitusjohtajan tehtäviin vuonna 2014. Ennen rengasalaa hän työskenteli controllerina tarramateriaaleja valmistavalla UPM Raflatacilla.

Tehtävästä riippumatta Tuurin tapa johtaa perustuu tietoon.

”Minussa asuu laskentaekonomi. Tykkään muuttaa ihan kaikenlaisia asioita numeroiksi, asettaa niiden mukaan tavoitteita ja myös seurata numeroiden kautta asioiden etenemistä.”

Autonrengasliittoon kuuluu 214 jäsenyritystä. Se kattaa noin 70 prosenttia kaikista Suomen rengasliikkeistä. Pienimmät liikkeet ovat noin muutaman hengen mikroyrityksiä, kun taas toisessa päässä ovat satoja henkiä työllistävät ketjut.

Se on asetelma, jonka Tuuri haluaa tunnistaa. Hän luotsaa päivätyönään Vianoria, mutta haluaa pitää tasapuolisesti huolta myös pienten yritysten intresseistä. Tuurille se on ainoa järkevä tapa ajatella.

”Opportunistille oman yhtiön etujen ajaminen voisi olla lyhyellä tähtäimellä houkuttavaakin, mutta pitemmällä tähtäimellä ei. Silloin alaa ei kehitetä kokonaisuutena ja silloin lopulta myös omakin yritys kärsisi. Hyvinvoiva rengasala tarvitsee kaiken kokoisia yrityksiä.”

Työturvallisuutta on kehitettävä aina vain lisää

Tuurin kausi alkoi virallisesti maaliskuussa Autonrengasliiton 80-vuotispäivien yhteydessä pidetyssä vuosikokouksessa. Manttelinsa hän peri Jyväskylässä Rengascenter Rengasnuoraa luotsaavalta Jarmo Nuoralta, joka toimi puheenjohtajana 14 vuotta.

”Saatoimme aina luottaa siihen, että Jarmo hoitaa homman ja hyvin hoitikin. Erityisesti siinä on tehty tosi hyvää työtä, miten tietoa renkaiden vaikutuksesta ajoturvallisuuteen on jaettu kuluttajille”, Tuuri sanoo.

Sitä työtä Tuuri haluaa jatkaa. Sen ohessa hän nostaa painopistealueeksi jäsenyritysten palvelemisen.

”Haluamme tarjota jäsenillemme yhä enemmän lisäarvoa siitä, että ne kuuluvat liittoon. Kilpailuoikeudelliset asiat ovat pyhiä, mutta voimme tukea jäseniämme esimerkiksi entistä paremmin mietityllä koulutustarjonnalla ja tuella työoikeudellisissa asioissa.”

Hyvä esimerkki siitä on työturvallisuus. Autonrengasliitto aloitti yhtenäisiä ja oikeita työtapoja korostavat työturvallisuuskortti-koulutukset vuosituhannen alussa. Tuuri nostaa esimerkiksi johtamansa Vianorin, jossa määrätietoisella työllä vuodesta 2015 lähtien poissaoloon johtaneiden työtapaturmien määrää on kyetty laskemaan 80 prosentilla.

”Jokaisen on päästävä terveenä kotiin. Uskon, että koska olemme kyenneet siihen Vianorissa, kykenemme siihen koko alalla. Voimme luoda liitossa työturvallisuusindeksin, jonka avulla voimme seurata poissaoloihin johtaneiden onnettomuuksien syitä ja ehkäistä niitä.”

Tavoitteena haluttu työpaikka

Työturvallisuus on tärkeää myös siksi, että rengasalalle saadaan hyviä työntekijöitä. Erityisesti kevään ja syksyn vaihtosesongeissa rengasliikkeet kilpailevat samoista kädentaitajista esimerkiksi rakennusteollisuuden kanssa.

”Nyt kun rakennusalalla on mennyt poikkeuksellisen huonosti, on meillä riittänyt selvästi paremmin sesonkihenkilöstöä kuin tavallisesti. Kun talous taas kääntyy nousuun ja rakennusalalla työllisyys kasvaa, saattaa se taas merkitä meille vaikeuksia sesonkihenkilöstön saatavuudelle. Sattumaa tai ei, mutta näin näin tämä on yleensä suhdanteiden välissä toiminut.”

Työtä alalla riittää. Renkaat on vaihdettava syksyisin ja keväisin ja yhä harvempi osaa tai haluaa vaihtaa renkaansa itse. Tuuri näkee, että jatkossa esimerkiksi alanvaihtajia sekä maahanmuuttajia on kyettävä kouluttamaan rengasalalle nykyistä paremmin. Muuten työvoima ei tahdo riittää.

”Varsinkin raskaan renkaan asentajien keski-ikä alkaa nosta, ja heitä on koulutettava pian eläköityvien rinnalle. Se liiketoiminta ei ole häipymässä mihinkään, vaan päinvastoin sen puolen osaajia tarvitaan lisää.”

FAKTA

Teemu Tuuri, 49

Tuuri aloitti Autonrengasliiton puheenjohtaja 16.3.2024 alkaen. Häntä ennen tehtävää hoiti Jarmo Nuora.

Päivätyönsä Tuuri tekee rengasketju Vianor Oy:n toimitusjohtajana. Hän on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 2014 lähtien.

Koulutukseltaan Tuuri on kauppatieteen maisteri Vaasan yliopistosta, pääaine laskentatoimi.

Tuuri asuu perheensä kanssa Valkeakoskella ja pelaa harrastejalkapalloa työpaikan joukkueessa nimeltä FC Adonis. ”Aiemmin pelasin hyökkääjänä, mutta kun ikää on tullut lisää, liike on hidastunut ja minusta on kuoriutunut melko varmaotteinen vasen pakki.”

Back To Top
Search