skip to Main Content
+358 20 595 5000 info@autonrengasliitto.fi

ÄLÄ HÖTKYILE RENKAANVAIHDOSSA

TALVIRENKAITA TARVITAAN HUHTIKUUSSAKIN

Nastarenkaita saa käyttää ensi maanantaihin 9.4. asti ja senkin jälkeen, jos sää tai keli sitä edellyttää. Nastakauden päättymisaika on sidottu lainsäädännössä pääsiäiseen, joten se vaihtelee vuosittain jopa kuukaudella.

Nastattomien talvirenkaiden käytölle ei ole rajoituksia, joten varsinkaan niiden vaihtamisessa ei kannata kiirehtiä. Toisaalta pitää muistaa, että talvirenkaat eivät ole märällä tienpinnalla kesärenkaiden veroisia.

Sulamisvedet haasteena
Talvirenkaat ovat yhä tarpeen, vaikka kalenteriin sidottu talvirengaspakko päättyi jo helmikuun lopussa. ”Tänä vuonna kevään tulo vaikuttaa normaalia myöhäisemmältä ja yöpakkasia esiintyy vielä, joten on hyvä seurata säätiedotuksia ja harkita milloin renkaiden vaihdon voi tehdä turvallisesti”, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta evästää.

Tienvarsilla on monin paikoin poikkeuksellisen paljon lunta, joten haasteena on myös sulamisvesien jäätyminen pakkasaamuina. Lisäksi on syytä varautua siihen, että huhtikuussa nopeatkin kelimuutokset ovat mahdollisia. Renkaanvaihdon ajoituksessa kannattaa ajatella ensisijaisesti liikenneturvallisuutta, vaikka kyse on myös teiden kunnosta ja ilmanlaadusta.

Turvasuositus vähintään 4 mm
Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora kehottaa autoilijoita valmistautumaan renkaanvaihtoon huolellisesti. ”Kesärenkaiden urasyvyydet ja ilmanpaineet tulisi tarkastaa jo ennen renkaanvaihtoa. Varmista myös, että käyttämäsi ilmanpainemittari, tunkki ja pyörän avaamiseen tarvittavat välineet ovat asianmukaiset. Mikäli epäröit, asiantunteva rengasliike auttaa sinua mielellään.”

Laki edellyttää kesärenkailta vähintään 1,6 millin urasyvyyttä, mutta turvasuositus sadekelillä on vähintään neljä milliä. ”Renkaiden ilmanpainesuositukset löytyvät auton ohjekirjasta. Huolehdithan, että renkaissa on aina riittävästi painetta ajoneuvon kuormaukseen nähden”, Nuora painottaa.

Liite:    Kesärenkaiden tarkastus- ja huoltovinkit

Lisätiedot:
Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora, puh. 040 557 5690 www.autonrengasliitto.fi
_________________
Autonrengasliitto ry on yrittämistä ja yhteistyötä arvostava rengasalan toimialajärjestö, joka perustettiin vuonna 1944. Sen tehtävänä on rengasliikkeiden ja pinnoitusyritysten elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvonta. Liitolla on 70 jäsenyritystä, joilla on yhteensä noin 250 toimipaikkaa. Yhteisen vision mukaan renkaat hankitaan ja huolletaan Suomessa jatkossakin ensisijaisesti rengasalan erikoisliikkeissä. 

Kesärenkaiden tarkastus- ja huoltovinkit
PIDENNÄ RENKAIDEN TURVALLISTA KÄYTTÖIKÄÄ

Aja taloudellisesti
Renkaiden kulutuskestävyys on ratkaisevasti kiinni autosta, ajotavasta ja ajo-olosuhteista. Renkaasi kestävät pidempään, kun ennakoit tilanteita ja ajat taloudellisesti. Vältä voimakkaita kiihdytyksiä ja jarrutuksia sekä kaahailua kaarteissa ja kadunkulmissa.

Huolehdi rengaspaineista
Liian alhainen rengaspaine vaikeuttaa auton hallittavuutta ja lisää vierintävastusta merkittävästi. Tarkista rengaspaineet vähintään kerran kuukaudessa kylmästä renkaasta ennen pitkää ajoa. Löydät ilmanpainesuositukset eri kuormitustilanteisiin auton ohjekirjasta tai bensaluukusta. Muista tarkistaa säännöllisesti myös vararenkaan ilmanpaine.

Tarkkaile urasyvyyksiä
Tarkkaile renkaittesi kulumista säännöllisesti vähintään kuukausittain rengaspaineiden mittauksen yhteydessä. Voit tarkistaa urasyvyyden silmämääräisesti tai sopivalla apuvälineellä. Kesärenkaan kulumisvaroitin on asetettu lain vaatimaan 1,6 milliin.

Sadekelisuosituksen mukaisen 4 mm urasyvyyden voit varmistaa 2 euron kolikolla.
85
Laita kolikko pystyyn renkaan pääuraan.
Jos kolikon 4 mm leveä nikkelireunuspilkahtaa
esiin renkaan kuviopalan alta, on syytä harkita renkaiden uusimista.

Tarkista renkaiden ikä
Renkaiden kokonaisiäksi suositellaan enintään kymmenen vuotta valmistusajankohdasta, joka on merkitty renkaan kylkeen nelinumeroisena tunnuksena DOT-merkinnän yhteyteen. Renkaan käyttöiäksi suositellaan enintään kuusi vuotta käyttöönotosta.

Vaihda pyörien paikkaa
Kierrätä pyörien sijaintia edelliskaudesta etu- ja taka-akselien välillä pyörimissuuntaa muuttamatta, jotta renkaat kuluisivat tasaisesti. Paljon ajavien kannattaa vaihtaa pyörien paikkaa myös ajokauden aikana 8–10 000 kilometrin välein. Jos renkaiden kuntoerot pääsevät kasvamaan suuriksi, paremmat renkaat laitetaan taakse.

Muista jälkikiristys
Pyöränvaihdossa pultit kiinnitetään tasaisesti ristiin kiristämällä. Sopiva tiukkuus saadaan aikaan momenttiavaimella pulttien sallimalla momentilla. Muista pulttien jälkikiristys parin sadan ajokilometrin jälkeen – vaihdoitpa renkaat itse tai asiantuntijan avustuksella.

Käytä asiantuntijaa
Renkaat kuluvat epätasaisesti liian alhaisten rengaspaineiden, virheellisen tasapainotuksen, väärien ohjauskulmien tai kuluneiden iskunvaimentimien vuoksi. Renkaat oireilevat herkästi, joten käynti asiantuntijaliikkeessä paljastaa syyt renkaan epänormaalille kulumiselle.

Rengasliikkeen palveluja
•    renkaiden kuntotarkastus ja ilmanpaineet
•    renkaiden ja vanteiden valinta
•    pyörien vaihto ja rengasasennus vanteelle
•    renkaiden tasapainotus
•    ohjauskulmat ja iskunvaimentimet
•    renkaiden kausisäilytys
•    vanhojen renkaiden kierrätys

Back To Top
Search