020 595 5000 info@autonrengasliitto.fi
paineet

TYÖTURVALLISUUS

Turvallisuusjohtaminen

Autonrengasliiton toiminnan eräänä keskeisenä painopisteenä on työturvallisuustason nostaminen jäsenliikkeissä. Lähtökohta on, että työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. On tehtävä kaikki toimenpiteet, jotka ovat kohtuudella tarpeellisia työntekijöiden suojelemiseksi. Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantaja on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen. Tätä toimintamallia kutsutaan turvallisuusjohtamiseksi.

Turvallisuusjohtaminen on määrätietoista ja järjestelmällistä turvallisuustoiminnan suunnittelua ja käytännön toteutusta normaalien johtamiskeinojen avulla. Se tähtää työympäristön riskien hallintaan sekä henkilöstön turvallisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen sekä kehittämiseen. Turvallisuusjohtamisessa yhdistyvät menetelmien, toimintatapojen ja ihmisten johtaminen. Turvallisuusjohtaminen käsittää sekä ennakoivan että korjaavan toiminnan työympäristön jatkuvaksi parantamiseksi.

Turvallisuusjohtamiseen kuuluvat keskeisesti yrityksen johdon ja koko työyhteisön sitoutuneisuus ja yhteistoiminta, työpaikan haitta- ja vaaratekijöiden tunnistaminen, niiden merkityksen arvioiminen työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle sekä asianmukaisiin toimenpiteisiin ryhtyminen vaara- ja haittatekijöiden poistamiseksi tai vähentämiseksi.

Turvallisuusjohtaminen merkitsee, että turvallisuusajattelu kytketään osaksi työnantajan liiketoimintaa sekä johtamis- ja hallintajärjestelmää. Työturvallisuus ei ole liiketoiminnasta erillään oleva osa-alue, vaan se on osana työnantajan kaikkea toimintaa, sen kaikilla hierarkiatasoilla.

TYÖTURVALLISUUSKOULUTUS

Rengasturvallisuuskorttikoulutus

Rengastöiden turvallisuuden parantamiseksi on kehitetty rengasturvallisuuskortti, joka on ensimmäinen toimialakohtainen työturvallisuuskortti Suomessa. Rengasturvallisuuskorttikoulutukset aloitettiin 31.5.2006. Aikavälillä 31.5.2006 – 20.9.2017 on järjestetty yhteensä 49 tilaisuutta, joissa tutkinnon ovat suorittaneet yhteensä 1566 henkilöä. Koulutustilaisuudet ovat avoinna kaikille.

1500 täyteen
Oulun koulutustilaisuudessa 21.2. suoritettiin tuhannesviidessadas kortti. Sen suoritti Jussi Toivonen Gummisepät Oy:stä. Tuhannes kortti suoritettiin 27.9.2012 Kouvolassa. Sen suoritti Jarno Aalto Suomen Euromaster Oy:stä.

Rengasturvallisuuskorttikoulutuksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta rengasalan riskeistä ja vastuista, antaa perusvalmius oman työn ja työtapojen arviointiin, opastaa renkaiden käsittelyyn ja vannetöihin liittyvät turvalliset työtavat, opastaa renkaiden paineistukseen rengasturvallisuuskortti_tliittyvät turvalliset työtavat ja antaa perustietoa työturvallisuudesta yhteisellä työpaikalla.

Koulutuksessa käsitellään tapaturmatilanteita, työtapaturmaa, työturvallisuutta rengastyöpaikoilla, renkaiden turvallista käsittelyä, renkaan asennusta vanteelle, renkaan turvallista paineistamista, renkaan asennusta työpaikan ulkopuolella, varautumista vaaratilanteisiin ja menettelyä tapaturmatilanteessa. Lisäksi koulutuksessa on ryhmätyö ja tentti. Ryhmätyössä käsitellään oman työpaikan arviointia, riskit ja suurimmat riskit omalla työpaikalla ja työturvallisuuden parantamiskeinoja omalla työpaikalla.

Koulutusta hallinnoi Työturvallisuuskeskus. Tutkinnon suorittaminen oikeuttaa saamaan henkilökohtaisen rengasturvallisuuskortin, jonka tutkinnon suorittaneille myöntää Työturvallisuuskeskus. Kortin voimassaoloaika on viisi vuotta. Työturvallisuuskeskus hoitaa rengasturvallisuuskortin haltijoiden rekisteröinnin. Kortin voimassaolo edellyttää hyväksyttyä uusintakoulutusta.

Rengasturvallisuuskortin uusintakoulutus

Rengasturvallisuuskortin uusintakoulutuksen keskeinen teema on työturvallisuuden jatkuva parantaminen, yhteistoiminta ja työturvallisuusasenteiden kehittäminen. Koulutuksen tavoitteena on antaa perusvalmiudet työn vaarojen selvittämiseen ja arviointiin, lisätä tietoisuutta yhteistoiminnan merkityksestä, parantaa työturvallisuutta työpaikoilla ja kehittää työturvallisuusasenteita.

Koulutuksessa käsitellään yhteenvetoa peruskurssin ryhmätöistä, vastuukysymyksiä, kertauksena työturvallisuutta rengastyöpaikoilla, perehdyttämistä, melukysymyksiä, työpaikan riskejä, ensiavun perusteita ja alkusammutusta. Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi on täysin keskeisessä asemassa työturvallisuuden hallinnassa. Tämän vuoksi työn vaarojen selvittäminen ja arviointi valittiin keskeiseksi aiheeksi rengasturvallisuuskortin uusintakoulutuksessa. Vaaratekijöitä, joita ei ole tunnistettu, ei voida työpaikoilla torjua. Lisäksi koulutuksessa on ryhmätyö ”Pidetään palaveri” ja tentti. Ryhmätyössä käsitellään yksinkertaisella tavalla työn vaarojen selvittämistä ja arviointia.

Aikavälillä 3.3.2011 – 8.6.2017 on järjestetty yhteensä 24 uusintakoulutustilaisuutta, joissa tutkinnon ovat suorittaneet yhteensä 438 henkilöä.

Rengasturvallisuuskortti on voimassa 5 vuotta, jonka johdosta uusintakoulutustilaisuudet on ensisijaisesti tarkoitettu henkilöille, joiden rengasturvallisuuskorttien voimassaolo on umpeutunut tai umpeutumassa. Tilaisuudet ovat luonnollisesti avoinna kaikille, jotka ovat kiinnostuneita työturvallisuuden kehittämisestä riippumatta siitä, onko rengasturvallisuuskortin voimassaolo umpeutumassa.

Lisätietoja uusintakoulutuksesta antavat Vesa Kotaviita Työturvallisuuskeskuksesta  0400 460 669 Paavo Salo TEAM Teollisuusalojen ammattiliitosta 050 303 9276 ja Östen Brännäs Autonrengasliitosta 0400 604 344.

Haku